The End .



Joo. Avril Town lopettaa. Virallisesti. AT perustettiin 11.4.2004 eli olimme olemassa yli kaksi vuotta. Siihen kuului niin kerran tunnissa päivittelyä kuin myös piitkiä taukoja ja mietteitä onko tässä mitään järkeä. Tänään se kuitenkin loppuu.
Miksi juuri tänään? Koska tänään on 20. kesäkuuta, ja on vuosi minun elämäni täydellisestä päivästä. Päivästä jolloin näin Avrilin luultavasti elämäni ainoana kertana livenä. Laulamassa.
Kuten monille on varmaan jo tullut tietoon niin Avril lopettaa laulamisen. Se jääköön AT:n viimeiseksi uutiseksi josta se kuuluttaa Avrilin faneille. Hän sanoo että keskittyy mallintöihin ja näyttelemiseen. Totta, voisin jatkaa sivujen pitämistä ja leikkiä ettei mitään ole tapahtunut. Mutta kyllä on.
Minulle itselleni Avril oli roolimalli ja idoli. Hän uskalsi sanoa mitä mieltä oli asioista. Hän haukkui lyttyyn kaikki pyrkyrit ja teinistarat. Nykyään hän kuitenkin on samanlainen. Eräänä päivänä ystäväni löysi netistä kuvan missä Avril hyppi pienissä shortseissa ja tiukassa topissa. Se ei ole enää sama Avril johon itse rakastuin. En tykkää enää siitä mitä hän tekee ja sanoo. Hän ei ole enää minulle sitä mitä hän joskus oli. En halua pitää hänelle fanisivuja. Koska en fanita häntä enää.
Vaikka kyllä, rakastan aina hänen musiikkiaan. Sen voin luvata. Se tulee aina pysymään lähellä sydäntäni.

Tiedän että olisin voinut jatkaa sivuja tai olisin voinut tehdä tästä kivan lopun upeilla grafiikoilla ja kauniilla lyhyellä puheella. Sitä se ei kuitenkaan ollut minulle. Se ei ollut kaunis loppu. Siksi lopetan tämän yli kaksivuotisen taipaleen tähän. Kiitos ja näkemiin.




Käyttehän muilla sivuillani
PRETTY MEMORY


Laskuri kävijää 29.1.2006
Laskuri latausta 29.1.2006

Vieraskirja


All this time you were pretending
So mutch for my happy ending

Ja Avrilille kaikkea hyvää urallaan toivottaa Avril Town.